Taas lauantain aamupäivä, viikon kohokohta. Ja tämän päivän huippuhetki: kirjasto! Kaksikymppinen Lapiomies ei olisi uskonut jos joku olisi sanonut, että tulet nelikymppisnä viettämään viikonloppusi näin. Onnetonta. Väsähtänyttä ja ihan onnetonta, sanon vaan.
Ja miksi kirjasto? Saalistusvietin vuoksi. Kuulit ihan oikein. Sama vietti kutsuu minua myös kirpputorilla tai hypermarketissa, jossa juoksen tarjousten perässä. Se tunne, että löydän jotakin arvoansa suurempaa, jotain alihinnoiteltua, jota ei suuret massat osaa arvottaa oikein. Hiomattomia jalokiviä, niistä kiihotun, alkukantaisesti elän näistä dopqmiiniannoksista ja tyydytän riippuvuuttani. Naura vain, sanoinhan minä juuri että et sinä ymmärrä.
Luin juurikin kirpputorilta löytämästäni kirjasta, että ihmisen veriryhmä voi vaikuttaa ja ohjata hänen tekemisiään ja valintojaan. Tieteellistä ja pitävää näyttöä tuskin on kirjan kirjoittajalla tälle teorialleen tukenaan, mutta ideana jotenkin mukaansa tempaava ajatus. Minun O- veriryhmäni olisi sen mukaan se ensimmäinen ja alkuperäinen metsästäjä-keräilijän perimä, jolla luolamies jäljitti ruokaansa savannilla. Se veriryhmä, josta muut jalostuivat ja erikoistuivat muihin olosuhteisiin ja käyttötarkoituksiin. Tämä alkuihminen pystyi olemaan kolme.päivää syömättä ja saaliinsa lopulta päihitettyään söi raakaa lihaa yli tarpeen. Mahtava voitto, kuin palkkapäivä tai vuosibonus hyvin hoidetuista asiakkuuksista.
Toisesta kirjasta korjasin talteen toisen knoppitiedon tästä samasta luolamiehestä; hänen fysiikkansa ja psyykeensä on säilynyt lähes muuttumattomana ainakin 5000 vuotta. Niitä ei ole suunniteltu istumaan kahdeksaa tuntia päivässä työtuolissa erilaisissa asennoissa ja mielentiloissa. Minunkin pitäisi päästä väliilä liikkelle, juoksemaan peuran perässä tai kerämään teräviä kiviä keihääni kärkeen.
Ihmisen evoluutio on hitaampi kuin nykyinen päätä kuormittava tekoälyn dominoiva aika vaatisi. Kohta et tee käsillä ja jaloilla mitään. Aika huonot eväät sademetsässä tai aavikolla. Ihmisellä, joka on verrattavissa kastematoon tai limaiseen etanaan, ei varmasti ole kovin korkeita odotuksia elinajan suhteen siinä oikeassa ja kovassa maailmassa.
Minunkin on hyvin vaikea sietää enää työpäivän jälkeen sähköisiä ärsykkeitä. Vihaan Whatappia ja Teamsia, jotka vaativat huomiotani vapaa-ajalla. En pysty keskittymään niihin. Paniikkihäiriölle aivan optimaaliset itämisolosuhteet. Luen iltapäivälehdistäkin vain otsikot, koska itse uutisen lukeminen on uuvuttavaa ja raskasta.
Tämä on kuulemma yhtä vaarallista päälle ja psyykelle kuin tupakanpoltto keukoille. Ja siitä tiedetään tutkimusten perusteella yhtä paljon kuin tupakoinnin vaaroista tiedettiin 70-luvulla.
Ja kun olen ollut kytkettynä tällaiseen tekotodellisuutern kahdeksan tuntia päivässä, siitä ei pääse hevillä irti. Nollaaminen ei mene kuin Matrixissa, jossa sähkökaapeli vain vedetään irti niskasta. Siihen tarvitaan vastavoima, ehkä harrastus. Ja kun mietin omia harrastuksiani, elokuvatallenteiden keräämistä, lukemista, kirjoittamista, huonolta vastapainolta kuullostavat kaikki.
Hauskaa, että ilmaus ”lukutoukka” onkin äkkiä tässä valossa oikein osuva ilmaus minulle. Tämä ötökkä ei pärjää kauniisti kirjoitetulla runolla omaa savimajaa kohti hyökkäävää vihollista vastaan. Kirjalla lyömällä en nujerra vastustajaa joka on tullut vain ja ainoastaan tuhoamaan minut.
Lapiomiehen silmin 