Jouluostoksille Helsingin Itäkeskukseen. Tämä riittäisi jo päiväkirjamerkinnäksi, tämä on juuri sellainen ladattu lause, josta aiemmin puhuin. Voimalauseena tsempatiat ruokkii korkeintaan sisua. Teroitan sapellini ja lähden taistelemaan muiden vuoksi ja metsästämään ja jäljittämään niitä pikkupaketteja pukin konttiin.
Olin pari vuotta sitten käymässä synnyinseuduillani Pohjois-Karjalassa ja tapasin sukulaisia joita en ole nähnyt vuosiin. Kysyin, miksi torilla ei ole ketään, onhan nyt kuitenkin pääsiäinen. Kaipasin kotiin viemiseksi karjalanpiirakoita tai ruisleipää, ehkä jopa kalakukkoa, ja tori hiljainen kuin hauta. Mene tuonne uuteen kauppakeskukseemme, minulle sanottiin.
Eteläsuomalainen kauppakeskukseen. Sama kun veisi Roomasta tai Napolista tulleen italialaisen kebabille tai nakkikioskille.
Hyperkauppakeskus on muutenkin kuin polttouuni tai kaasukammio paniikkihäiriöiselle Lapiomiehelle. Todennäköisyydet hajoamiselle voi kumota vain naama irvessä ja sotimalla. Jäätymiseen ei ole varaa, eikä tätä voi enää paetakaan, ensi viikolla on jouluaatto enkä minä ole ostanut ainuttakaan lahjaa kenellekään.
Uusi blogipäivitys on eetterissä taas ensi viikolla, siis jos olen vielä hengissä silloin. Katsotaan sitten mikä on syke ja suorituskyky. On ikävää että vasta jouluna ehtii palautumaan 2,75 päivän ajan kuukausia kehitetystä ulkopuolisesta ja täysin ylimääräisestä paineesta. Kuin sotkisit sen vuoksi että saat siivota.
Tämä ei varmaan ollut Jeesuksellakaan tarkoituksena. Tämä on kaikki sovittu vasta kauan hänen jälkeensä. Irvokasta, synkkää kuin suomalaiset joululaulut.
Lapiomiehen silmin 