Minulle ei oikeasti ole hetkiä, jolloin pääsisin sanomaan, että minulla on tylsää, ei ole mitään tekemistä. Herkkänä miehenä tunneskaalani on jopa liikaa joillekin, minun elämässäni riittää draamaa kuin suurella näyttelijäsieluilla konsanaan.
Ja sitten on tämä vitullinen arki, valtava oravanpyörä, joka ei kaikille aina edes maksa itseään takaisin. Monet ei pääse edes terveenä eläkkeelle. Että kiitti panoksestasi yhtiölle ja voimia sairauseläkkeelle. Ja asioilla on tapana järjestyä. Itsestään. Paskanmarjat.
Aina sen joku toinen on sanonut paremmin, joten lainataan tätäkin sitten. Tässä tapauksessa otsikossa on lainaus Maj Karman 101 tapaa olla vapaa -kappaleesta. Taideteos, vaikka en muuten bändistä pahemmin perusta.
Minusta tuon kappaleen sanoitus on hieno tulkinta jostakin, ehkä tunteesta, ja loput saat ja jopa joudut päättelemään itse. Kappalleessa annetaan sinulle työkalut ja mahdollisuus oivaltaa asia omin päin. Ja siksi moni ohittaa sen kokonaan. Tekotaiteellista paskaa ja liian iso työmaa, minä en tällaiseen lähde. Tuon tason tekijä ei ala minua neuvomaan, taidan jopa inhota tällaista musiikkia. Näin joka saattaa ajatella.
Varmaan tämän blogin suhteen sama meininki, mutta kuten Herra Ylppö , niin minäkin pidän tätä parhaana itsehoitona jonka osaan ja tiedän. Omien sisäisten kokemusten kuvitus on oma henkilökohtainen asia, vaikkakin monelle hyvin intiimi. Onhan minihameet ja tissivakokin monelle liikaa.
Myös oman mielen syvyyksiin sukeltaminen ja sieltä paljastuvien ylläreiden sovittaminen valtavirran muottiin on mahdoton tehtävä, ainakin minulle.
Mutta ei tälläkään haluta liikuttaa massoja tai vedota suureen yleisöön kuin Hollywoodissa konsonaan. Nimeäpä yksi ranskalainen taide-elokuva viisikymmentäluvulta. Kuten sanoin, vain osa teistä selviytyy tästä. Itse asiassa en minäkään tiedä yhtään vaikka elokuvia väitänkin harrastavani. En jaksa katsoa sellaista josta en tajua yhtään mitään.
Mutta tuosta Maj Karman kappaleesta vielä, miten se voikin olla niin osuva. Nousen aamulla töihin, ajan motaria, illalla sama toisinpäin. Ja äkkiä kello on jo niin paljon, että sinun on pakko mennä nukkumaan vaikka sinua ei väsyttäisikään. Vaikka harvemmin näin oikesti käy, rojahdan lähes kuolleena sänkyyn, suorilta jaloilta. Päivässä ei riitä tunnit. Miten tässä välissä ehtisi muka olemaan jouten?
Ja se tunnepuoli. Sen setvimistä varten on aikoinaan työtaisteluilla voitettu viikonloput ja lomat.
Ja äkkiä se elämä meni jotenkin ohi. Luin jostain että suuret ikäluokat ja minua vanhempi sukupolvi katuu urallaan eniten sitä, ettei koskaan matkustellut kun siihen olisi ollut nuorena mahdollisuus. He tekivät mieluummin töitä.
Älkääkä käsittäkö väärin, joutoukoksi en haikaile. Minusta vain saattaa tuntua siltä, että kaipaan takaisin lapion varteen toimistotyöstä. Metsien miehet ja kalaukot, heiltä kuulet aina ne parhaat ja elämää suuremmat jutut. Konttorilla ei ikinä puhuta samoja asioita kuin Rovaniemen uimahallin miestensaunassa. Samaan alkujuurien yhteyteen ei pääse teamsissä edes 5G nettiliittymällä.
Henkinen työ on silti missä vain se raskain taakka. Se on aina kaikkea muuta kuin tylsää. Vaikeaa, raskasta, kuluttavaa tai turhauttavaa. Kaikki eivät sitä ole valmiita edes aloittamaan.
Kiitos kun jaksoit lukea tämän loppuun. Arvostan.
Lapiomiehen silmin 